Thursday, April 19, 2007

Välinpitämättömyys

Jonotin Wollen nimpparipakettia pakettikortti kädessä postin luukulla. Luukulta poistui horjuva vanhus ja annoin hänelle vähän tilaa, että rollaattori pääsisi ohi hyvin. Hyvinpukeutunut rouva käytti heti tilanteen hyväkseen ja pujahti raosta edelleni luukulle. Mieli teki huutaa.

Kotimatkalla olin juuri astumassa bussiin kun vaunupaikalla olevat ihmiset vaihtoivat paikkojaan että mahtuisimme sisään. Jäimme siis hetkeksi ovensuuhun ennen kuin pääsimme eteenpäin. Tympeän oloinen kuski sulki ovet ja lähti liikkeelle. Wolle oli sisällä, mie ulkona ja miun käteni ovien välissä. Onneksi sisällä oli ulkomaalaisia, jotka ovat paljon meitä suomalaisia nopeampia reagoimaan ja nostamaan äläkän, että kuski tajusi jarruttaa vain noin metrin jälkeen. Kättä sattui mut ei kovin pahasti. Kuski ei sanonut selittävää sanaakaan vaarallisen tilanteen jälkeen. Koko matkan sydämeni jyskytti hulluna ja itku meinasi tulla silmään.

Joskus kyllä miettii miksi joku ei yhtään mieti. Kuinkahan moni toisista ihmisistä täysin välinpitämätön oman edun tavoittelija tajuaa toteuttavansa satanistista filosofiaa.

Pieniä luopumisia

Eilen Kierrätyskeskus haki melkein puolet huonekaluistamme pois. Parhaat päivänsä nähneen pöydän, horjakat tuolit, joka puolelta repsottavan kulmakaapin ja naarmuiset, reikäiset yöpöydät. Kaveri vielä nappasi vanhan sohvapöydän, jonka hän kätevänä ihmisenä osaa kunnostaa. Toiveissa on, että joku päivä voimme ostaa uusia huonekaluja uuteen kotiin. Sitä ennen aviorakkautta koetellaan kun mietimme kumpi istuu ainoalla tuolillamme. :-)

Suurin luopumuinen tapahtui kuitenkin sohvan kohdalla. Sohva oli liian leveä ja aiheutti ainaista selkäkipua. Se oli liian iso ja painava, ja metallisten käsinojien takia siinä ei voinut istua romanttisesti sylikkäin. Mutta kun katsoin lähtevää sohvaa unohdin tämän kaiken. Muistin kaikki ne mukavat kerrat, kun ystävät ovat olleet käymässä ja sohvalla on juotu kahvia tai teetä. Tai ne kerrat, kun makoilin sohvalla väsähtäneenä ja Wolle kiipeili sylissäni. Tai ne myöhäisillat, kun sohvaa levitettiin vieraille vuoteeksi väsyneinä hyvien keskustelujen jälkeen. Mutta ehkä onkin parasta jättää sohva, mutta pitää kullatut muistot. Ja ehkä joku päivä saamme uusia muistoja sohvalla, joka oikeasti soveltuu istumiseen.