Sunday, August 19, 2007

Johdatusta

Olen rukoillut, että Jumala näyttäisi miulle oikean paikkani Hänen työssään, mutta kumma kyllä vaikka jotain pyytää, ei sitä aina oleta saavansa. Joskus kuitenkin rukouksiin vastataan yllättävän suoraan. Viikko sitten kävin haastattelussa Turkulaisen kirkkoherran luona. Koko haastattelu tuntui vitsiltä, eihän miulla voisi olla mitään mahiksia kun en ole vielä edes valmistumassa ennen joulukuuta. Työ kuullosti kuitenkin just miulle sopivalta. Ja ihme tapahtui, sain sen! Aloitan lokakuun puolivälissä teologina ja jos piispa antaa siunauksensa niin helmikuussa miut vihitään papiksi. Nyt vain kiireellä opinnot loppuun. Elämä on kyllä odottamatonta!

Thursday, August 9, 2007

Täällä taas

Kyllä kannattaa olla datanomi-veli! Emme itse saaneet nettiä toimimaan koko tänne muuton jälkeen, eli toukokuun alusta alkaen. Mutta Juice taisteli eri nettitukihenkilöiden kanssa niin kauan, että netti saatiin vihdoina aukeamaan ja sonera tunnustamaan omat vikansa! Tosi ihanaa. Kyllä tätä on kaivattukin! Nyt onnistun taas päivitämään blogianikin säännöllisesti!

Tuesday, June 19, 2007

Pitkästä aikaa

Heippa!
On kulunut lähes kaksi kuukautta viime tekstistäni. Se johtuu siitä, että uudessa kodissamme meillä ei ole vielä toimivaa nettiä, vaikka se kuuluu vuokran hintaan. Ehkä datanomi-veli löytää syyn piakkoin.
Saavuin juuri Ruokolahdelle juhannuksen viettoon. TV pauhaa, isä kuorsaa sohvalla, äiti laittaa pyykkejä....kaikki on niin samanlaista kuin se on aina ollut. Tutut asiat rentouttavat ja luovat tunnelmaa. Odotan innolla juhannusta ja perheen yhdessäoloa. Se on aina yhtä kivaa!

Thursday, April 19, 2007

Välinpitämättömyys

Jonotin Wollen nimpparipakettia pakettikortti kädessä postin luukulla. Luukulta poistui horjuva vanhus ja annoin hänelle vähän tilaa, että rollaattori pääsisi ohi hyvin. Hyvinpukeutunut rouva käytti heti tilanteen hyväkseen ja pujahti raosta edelleni luukulle. Mieli teki huutaa.

Kotimatkalla olin juuri astumassa bussiin kun vaunupaikalla olevat ihmiset vaihtoivat paikkojaan että mahtuisimme sisään. Jäimme siis hetkeksi ovensuuhun ennen kuin pääsimme eteenpäin. Tympeän oloinen kuski sulki ovet ja lähti liikkeelle. Wolle oli sisällä, mie ulkona ja miun käteni ovien välissä. Onneksi sisällä oli ulkomaalaisia, jotka ovat paljon meitä suomalaisia nopeampia reagoimaan ja nostamaan äläkän, että kuski tajusi jarruttaa vain noin metrin jälkeen. Kättä sattui mut ei kovin pahasti. Kuski ei sanonut selittävää sanaakaan vaarallisen tilanteen jälkeen. Koko matkan sydämeni jyskytti hulluna ja itku meinasi tulla silmään.

Joskus kyllä miettii miksi joku ei yhtään mieti. Kuinkahan moni toisista ihmisistä täysin välinpitämätön oman edun tavoittelija tajuaa toteuttavansa satanistista filosofiaa.

Pieniä luopumisia

Eilen Kierrätyskeskus haki melkein puolet huonekaluistamme pois. Parhaat päivänsä nähneen pöydän, horjakat tuolit, joka puolelta repsottavan kulmakaapin ja naarmuiset, reikäiset yöpöydät. Kaveri vielä nappasi vanhan sohvapöydän, jonka hän kätevänä ihmisenä osaa kunnostaa. Toiveissa on, että joku päivä voimme ostaa uusia huonekaluja uuteen kotiin. Sitä ennen aviorakkautta koetellaan kun mietimme kumpi istuu ainoalla tuolillamme. :-)

Suurin luopumuinen tapahtui kuitenkin sohvan kohdalla. Sohva oli liian leveä ja aiheutti ainaista selkäkipua. Se oli liian iso ja painava, ja metallisten käsinojien takia siinä ei voinut istua romanttisesti sylikkäin. Mutta kun katsoin lähtevää sohvaa unohdin tämän kaiken. Muistin kaikki ne mukavat kerrat, kun ystävät ovat olleet käymässä ja sohvalla on juotu kahvia tai teetä. Tai ne kerrat, kun makoilin sohvalla väsähtäneenä ja Wolle kiipeili sylissäni. Tai ne myöhäisillat, kun sohvaa levitettiin vieraille vuoteeksi väsyneinä hyvien keskustelujen jälkeen. Mutta ehkä onkin parasta jättää sohva, mutta pitää kullatut muistot. Ja ehkä joku päivä saamme uusia muistoja sohvalla, joka oikeasti soveltuu istumiseen.

Wednesday, March 28, 2007

Tissiriippuvuus

Meillä on puhuttu jo viikkoja Wollen vieroituksesta. Mutta sepäs onkin helpommin sanottu kuin tehty! Pieni tissiriippuvainen poitsu riippuu kiinni saavutetussa edussa viimeiseen asti. Kaksi kertaa on jo yritetty ja aina on vieroitus keskeytynyt syystä tai toisesta. Pari viikkoa sitten ajattelin että kolmas kerta toden sanoo. Pääsimme jo siihen pisteeseen, jossa Wolle joi kahdella aterialla päivässä lehmänmaitoa, kun poitsu tuli kipeäksi. Pikkuepeli ei suostunut syömään eikä juomaan juuri ollenkaan. Kun sitten monta tuntia syömättä ollut pikkuraukka hamuaa itkien ja posket kuumeesta punoittaen kohti rintaa, niin yritä siinä sitten vierottaa...Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Nyt onneksi kipeys alkaa mennä ohi.

Tuesday, March 27, 2007

Seurakunnallisuutta harjoittelemassa

Blogissani on ollut liian pitkä tauko. Olen ollut helmi-ja maaliskuun opettelemassa papin töitä. Olen päässyt mukaan toimituksiin ja pitänyt itse jumiksia, sekä hengaillut kaikenlaisissa papin töissä mukana tai puhumassa, laulamassa ja näyttelemässä. Nyt harjoittelu alkaa vetää viimeisiään.
Koskettavimman palautteeni sain viime sunnuntain saarnan jälkeen kun vanha pariskunta tuli luokseni kirkon jälkeen ja kädestä pitäen kiittelivät "Kiitos kun et kertonut pitkällisiä matkamuistojasi vaan kerroit Jumalan johdatuksesta" Saarnani ei edes ollut erityisen hyvä. Jäin miettimään mitä tuollainen kiitos kertoo meidän kirkostamme.